Laurel, Yanny? Miksi ääniharhat toimivat?

 Viikon viraali-ilmiö on laittanut jo  T-paitakauppiaatkin töihin .

Viikon viraali-ilmiö on laittanut jo T-paitakauppiaatkin töihin.

Viime päivinä sosiaalisissa medioissa on kiertänyt ääni-illuusio, jossa kuuluttajaääni sanoo Laurel tai Yanny, tai aivan jotain muuta. Ihmiset ovat hämmentyneitä kun samassa tilassa, samoilla kaiuttimilla ihmiset kuulevat äänen eri tavoin.

Miksi toiset sitten kuulevat Laurel ja toiset Yanny? Ääninäytteessä ei oikeastaan sanota kumpaakaan. Niin kutsuttu priming-efekti (suomenkielellä ytimekkäästi "implisiittinen alustusmuisti") on ilmiön ensimmäinen syy. Priming tarkoittaa tietynlaista virittäytymistä. Kun meille kerrotaan, kuuletko Laurel vai Yanny, viritymme jo valmiiksi kuulemaan jommankumman.

Ääninäytteessä on tavallaan kummatkin ääntelyt, mutta Yanny korkeammilla äänitaajuuksilla kuin Laurel. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että vanhemmat ihmiset kuulevat lähtökohtaisesti Laurel ja nuoremmat Yanny. 

Virittäytymistä voit testa hyvin tällä äänipätkällä. Voit ensin päättää, haluatko kuulla "Brainstorm" vai "Green needle", jonka jälkeen soittaessasi äänipätkän kuulet ennalta valitsemasi äänen. Hullua!

Ellen DeGeneres esitti ohjelmassaan myös hauskan pätkän joka näyttää hyvin, kuinka aivomme käsittelevät äänidataa. Pätkässä kuulet aluksi robottiäänellä mölinää, mutta kun ääni toistetaan selkeänä, alkaa robottiäänikin kuulostamaan täysin järkevältä. Aivomme siis oppivat tunnistamaan lauseen kohinan seasta. Aivan pimeetä!

Tein myös itse muutama vuosi sitten videon, jossa demonstroin erästä ääni-illuusiota, niin kutsuttua McGurk efektiä. Tämä harha liittyy siihen, kuinka aivomme prosessoivat ääntä ja visuaalista informaatiota. Visuaalinen informaatio on tärkeämpää, joten se yliajaa ääni-informaation ja aivomme keksivät ääniä aivan itse. Älytöntä!