Taiteilijaelämää, osa 2

Illan keikkapaikka, Scandic Rosendahlin juhlasali.

Illan keikkapaikka, Scandic Rosendahlin juhlasali.

Edellisessä bloggauksessani avasin esiintyjän arkea, keikatonta maanantaita. Sain paljon positiivista palautetta blogista, joten ajattelin nyt haastaa itseni kirjoittamaan blogia joka päivä tämän viikon ajan. Tai no, lauantaille asti koska silloin on viikon viimeinen keikkani. Tälle viikolle mahtuu mentalismikeikkaa sekä yrityksille että yksityisille tahoille, vuorovaikutusluentoa ja matkustusta reilu 1500 kilometriä. Onneksi suurin osa lentäen.

Klo 7.30 Herään. Perustoimet: suihku, kahvi, toimistohommia. Kuten aiemmassa bloggauksessani kirjoitin, teen satunnaisesti konsultaatiokeikkoja markkinoinnin parissa ja nyt työn alla on ollut eräs yritysvideo jonka käsikirjoitin, ohjasin ja editoin. Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja video meni kerrasta läpi. Tyytyväinen pitää olla myös itse, harvoin asiakkaat ovat näin rohkeita ja luottavat ulkopuolisen visioon. Videosta tuli omasta mielestänikin hyvä ja nyt viilaan viimeiset yksityiskohdat: äänen ja hiukan grafiikkaa.

Klo 10.45 Heitän Lauran hierojalle ja menen itse tsekkaamaan illan keikkapaikkaa. Tänään on Lippupisteen juhlat Scandic Hotel Rosendahlissa, Tampereella. Keikkamatka ei siis ole paha. Rosendahlissa haen käsiini talon teknikon, joka näyttää minulle äänentoistoon liittyvät seikat. Talolla on oma headset, tyypillinen mikkihiiri-pampula joka päässä näyttää enemmän urheiluselostajalta kuin mentalistilta. Onneksi oma mikrofonini (DPA D:fine) käy suoraan talon lähettimeen. Käytän mielelläni aina omaa tekniikkaa, ellei kyseessä ole hyvän ohjelmatoimiston järjestämä keikka, joissa on yleensä hyvä tekniikka ja äänimiehet.

Klo 11.30 Päiväkahvit ja vihersmoothie tammelantorin laidalla. Päivä on aurinkoinen ja kaunis, seurailen lokkien taistelua piirakan palasta.

Klo 12.30 Lounas. Lohikeittoa ja salaattia. Keikkapäivinä tykkään syödä kevyesti. Luin joskus Reijo Taipaleen haastattelun, jossa hän kertoi syövänsä ennen keikkaa kevyesti, ettei “kaikukoppa” täyty. Otin onkeeni.

Klo 13.30 Jälleen kotona. Toimistohommia ja alustavaa valmistautumista illan keikkaan. Olen uusinut settiäni, joten pakkaamisessa pitää olla erityisen tarkka. Helposti jokin “itsestäänselvyys”, kuten mikrofonivastaanottimen virtapiuha, mp3-soittimen kaukosäädin tai vaikkapa puvun kengät jäävät kotiin.

Vaihdan vielä muutaman tempun taustabiisin paikkaa tai jopa biisiä. Tuskaisen vaikeaa. Biisejä selailemaan saattaa helposti unohtua tunneiksi kun yrittää hahmottaa, millainen musiikki tukisi haluamaani tunnelmaa parhaiten. Musiikki vaikuttaa shown yleisilmeeseen, temppujen tyyliin ja jopa salakavalasti esiintymiseeni.

Klo 15.00 Kaunis päivä jatkuu, joten menemme läheiseen puistoon istumaan. Samalla fiksailen vielä taustamusiikkeja kohdilleen iPadistani. Olen rakentanut toimivan systeemin, jossa voin vaihtaa lavalta biisiä kaukosäätimellä ja taustat tulevat oikealla voimakkuudella.

Klo 16.30 Joogaa.

Klo 17.00 Pimeä suihku. Tykkään harrastaa jonkin asteista meditointia ja mielikuvaharjoittelua pimeässä suihkussa. Valo ei häiritse, eikä äänet. On vain pimeys ja veden ääni. Uskon vahvasti mielikuvaharjoittelun voimaan, myös esiintymisen kehittämisessä. Etenkin nyt, kun olen ottanut esitykseeni uusia elementtejä temppujen sekä taustamusiikin muodossa, shown “ennaltanäkeminen” on tärkeää. Hyvällekin esiintyjälle saattaa tulla yllättävän orpo olo lavalla, kun asiat alkavatkin mennä odottamattomasti tai asiat tuntuvat vieraalta.

Tukka hyvin, näkyykö kello?

Tukka hyvin, näkyykö kello?

Klo 17.20 Hiukset keikkakuntoon. Olen tykästynyt tällä hetkellä Uppercut Deluxe pomadeen, jossa yhdistyy hyvä tuoksu, pito ja helppo laittaminen. Jos päivä tulee olemaan pitkä ja haluan olla varma, että letti pysyy jiirissä, käytän öljypohjaista pomadea, kuten Reuzelin vihreä tai Joni’s Brilliant Rock Steady Wax. Tämä ei ollut maksettu mainos.

Keikkameikki päälle. Päässäni soi “Toi Kundi Meikkaa”. Mulle maksetaan isoja rahoja siitä, että olen ihmisten edessä, joten ulkoasuun pitää satsata. Kuumat stagevalot ja melko eläväinen liikkumistyylini lavalla vaatii puuteria.

Keikka-asuna tänään toimii Hugo Bossin kengät, punaiset sukat, Neuw:n farkut, Anerkdjentin paita sekä Tiger of Swedenin pikkutakki. Vapaalla ollessani voin näyttää kuinka resuiselta tahansa, mutta lavalle skarpataan. Paholainen asuu yksityiskohdissa joten sormessa on käsintehty pääkallo-hopesormus ja ranteessa Dieselin huomiota herättävä kello. Olen miettinyt kaiken tukemaan hahmoa.

Klo 18.30 Lähden ajamaan Rosendahliin. Perille päästyäni havaitsen, ettei ihmiset ole vielä edenneet juhlatilaan. Hyvä juttu, ehdin siis tuplatsekata äänentoiston. Hyvä setti voi muuttua keskinkertaiseksi jos esiintyjä tappelee äänentoiston kanssa kesken esityksen.

Sovittu aloitusaikani oli “vähän ennen kahdeksaa”, joten lupasin olla perillä 19.15. Olin ennen seitsemää. En ole vielä koskaan ollut myöhässä keikalta. Tai no, yhdeltä olin mutta silloin tilaaja oli ilmoittanut minulle väärän aloitusajankohdan.

Tsekkailen ihmisiä ja kertaan settiä mielessäni. Rosendahlin salimestari tulee kysymään, kauanko settini kestää. Kerron hänelle, että minulta on tilattu 15-20 min setti, joten maksimissaan kaksikymmentä minuuttia. Hän varmistelee, onko varma kanssa koska pääruoat tulevat esitykseni jälkeen pöytiin ja hänen täytyy tietää tarkka aika. On varma, ilmoitan herralle.

Tilassa on seinämä, jonka edessä vieraat otattivat kuvia ammattikuvaajalla. Hengailen seinämän takana, verryttelen ja venyttelen. Odottelen, että alkuruoat syödään ja astiat kerätään pois. Yleensä esiinnyn ennen jälkiruokaa tai jälkiruoan jälkeen. Tänään olen siis alkupala. Minulle aivan sama, kunhan kukaan ei syö kesken esityksen.

Astiat kerätään ja salimestari tulee vielä muistuttamaan kahdenkymmenen minuutin rajasta. Keikan tilaaja spiikkaa minua sisään. Salimestari tulee vielä näyttämään kännykällään, kuinka hän laittaa ajastimen päälle. Juuri tuollaisia asioita sitä haluaakin nähdä juuri ennen esiintymistä.

Aloitan shown. Temponi on melko kova, koska aikaraja on takaraivossani. Show pyörii silti hyvin, vitsit toimivat ja yleisö ulvoo ja huokaa oikeassa kohtaa. Hyvää jengiä, pari lasillista alla mutta kukaan ei ole kännissä. Fiksuja ja vastaanottavaisia.

Olen jo muutaman kertaa esittänyt uutta numeroani, jossa yleisöstä otettu avustaja ratkaisee sekoitetun rubikin kuution selkänsä takana. Olen taistellut tempun rytmityksen kanssa. Joskus kliimaksi on saavutettu liian nopeasti, joskus jäljessä. Tein paljon ajatustyötä numeron suhteen ja kuivaharjoittelin numeroa ilman yleisöä. Tein myös muutoksia musiikkiin. Tänään juttu toimii ja saa hyvät reaktiot. Mottoni onkin: Jos ei voiteta, opitaan.

Koko ajan esiintyessäni tarkkailen itseäni ja esiintymistäni ikään kuin takapenkiltä. Teen havaintoja ja neuvon itseäni: “Nyt rauhoita tahtia, tähän kohtaan pitää saada suvantoa ja draamaa. Hyvin menee, nää ymmärtää huumoria. Heitä se ja se vitsi tän jälkeen. Nyt lähtee laukalle, keskity! Nyt muista kääntyä hitaasti - hitaammin!” Taikuri Luttisen kanssa puhuttiin tästä tänään puhelimessa. Hauska ilmiö, jota henkilön joka ei esiinny ammatikseen saattaa olla vaikea ymmärtää. Melko skitsofreenista.

Show loppuu, hyvät aplodit. Katson kelloa: keikka kesti muutamaa sekuntia vaille 20 minuuttia. Tilaaja käy kiittämässä ja kertoo, että ovat erittäin tyytyväisiä. Olen esiintynyt Lippupisteen juhlissa aiemminkin, eikä yhtään haittaa että jatkotilauksistakin vihjattiin. Oma fiilis showsta on: vähän liian hätäistä, kiirehdin liikaa ja tein asioita epäselvästi. Lisäksi allergia vaivaa ja shown aikana tekee mieli niistää nenä. Omaan arvioon ei tosin kannata luottaa. Usein omasta mielestä huonot vedot ovatkin yleisön mielestä parhaita ja vice versa.

Klo 20.30 Kotona jälleen. Käyn suihkussa pesemässä pomadet ja keikkameikit pois ja laitan illallista. Nuudeliwokkia, jossa porkkanaa, pähkinöitä, herkkusieniä, vihreää chiliä, kookosmaitoa, limeä ja katkarapuja. Paprikan unohdin.

Syön katsellen samalla ostamaani yhdysvaltalaisen mentalistin, Banachekin luentoa. Temppupuolella ei juuri uutta ollut, mutta lopun keskustelut ovat varsin mielenkiintoisia. Banachek huijasi 70-luvulla tiedemiehiä uskomaan “psyykkisiin” ja “telekineettisiin” kykyihinsä. Tarinat ovat minulle pääosin tuttuja, mutta aina yhtä viihdyttäviä. Banachek myös kertoo hienon opetuksen: yliluonnolliselta vaikuttavan asian kohdatessaan ihmisen ei tulisi heti päättää, uskooko vai ei. On täysin ok sanoa “en tiedä”. Itse asiassa se on fiksun ihmisen valinta.

Saan sähköpostia. Tarjouspyyntö kesäkuulle. Näki esitykseni tänään Lippupisteen bileissä ja tykkäsi. Valitettavasti itsellä kyseinen päivä jo toisaalle varattu mutta lupaan kysellä kollegaa tilalle. Menen nukkumaan puolenyön aikaan.