Mentalisti kertoo: Kuinka telepatia toimii ja mikä on karisman salaisuus?

Uskotko, että pystyt vaikuttamaan rottien käyttäytymiseen ajatuksen voimalla?

Mieti hetki.

Jos olet rationaalisesti ajatteleva, ehkä jopa terveellä tavalla skeptinen ihminen, vastaat nopeasti kieltävästi. Ei, ihminen ei voi vaikuttaa rottien käyttäytymiseen ajatuksen voimalla.

Mutta entä jos kerron, että voi? Entä jos kerron, että ilmiö on hyvin todellinen ja jopa tieteellisesti todistettu?

Psykologi Bob Rosenthal teki uransa alkuvaiheessa kokeen. 

Hän osti laboratoriorottia, laittoi ne kahteen eri terraarioon ja kirjoitti toiseen lapun “Älykkäät rotat” ja toiseen “Tyhmät rotat”. Työryhmänsä tutkijoille hän kertoi, että toiset rotat ovat älykkäämpiä kuin toiset. Todellisuudessa kaikki rotat olivat aivan tavallisia laboratoriorottia, eikä niiden mahdollisista älykkyyseroista ollut mitään tietoa.

Rosenthal antoi “älykkäät” rotat osalle tutkijoita ja “tyhmät” rotat toiselle osalle. Tutkijoiden tehtävänä oli mitata, kuinka nopeasti rotta selvittää labyrintin.

Tulokset olivat ällistyttäviä: “älykkäät” rotat selvisivät labyrinttikokeesta miltei kaksi kertaa nopeammin “tyhmiin” rottiin verrattuna.

Neuroscientists-successfully-control-the-dreams-of-rats.jpg

Ilmiölle oli kuitenkin selitys.

Bob Rosenthal tuli tulokseen, että tutkijoiden ennakko-odotukset rottia kohtaan vaikuttivat rottien käyttäytymiseen ja tehtävistä suoriutumiseen. Kun tutkijat tiesivät, että rotat olivat älykkäitä, he kohtelivat niitä paremmin kuin tyhmiä rottia.

Tutkimuksissa oli jo aiemmin havaittu, että se, kuinka rottia käsitellään vaikuttaa tutkimustuloksiin ja hyvin käsitellyt rotat tekevät parempia suorituksia kuin huonosti käsitellyt.

Ilmiö ei lopu rottiin. Itse asiassa sama toistuu myös ihmisillä: opettajan odotukset vaikuttavat oppilaan tuloksiin ÄO-testissä, äidin odotukset lapsensa alkoholitottumuksiin, armeijan päälliköiden odotukset alokkaiden juoksuvauhtiin. Ilmiötä kutsutaan “Pygmalion”-efektiksi.

Mietipä hetki itseäsi. Kuinka paljon muiden ajatukset ja odotukset sinusta ovat vaikuttaneet sinun käyttäytymiseesi tai suoriutumiseen erilaisissa tehtävissä? Kuinka paljon sinun ennakkoluulosi ovat vaikuttaneet muihin ihmisiin?

Onko rikollinen rikollinen koska yhteiskunta sitä häneltä odottaakin? Tuliko Matti Nykäsestä Nykänen koska sitä häneltä odotettiinkin? Työttömät? Alakulttuurit? Kaikki tämä, ajatuksen voimalla. Niin ja ennakkoluulojen.

KARISMAN SALAISUUS

Pygmalion-efektiin ja ennakko-odotuksiin liittyy vahvasti myös sosiaaliset roolit. Teen sinusta ja persoonastasi pienen pika-analyysin, täysin tuntematta kuka siellä ruudun toisessa päässä tekstiäni lukee.

Olet ihminen, joka jo lapsuudessa huomasi tarkastelevansa muita ulkoapäin. Tunsit ulkopuolisuutta, mutta opit pärjäämään sosiaalisesti käyttämällä erilaisia rooleja ja naamioita. Sinulla on eri naamioita eri tarkoituksia varten: työhön, kavereille, uusien ihmisten tapaamisille, eri harrastuksiin. Raotat naamioitasi vain hyvin harvoille ihmisille ja pelkäät paljastaa itsesi, ilman naamiota. Olet kuitenkin oppinut käyttämään näitä rooleja niin hyvin, että ihmiset pitävät sinua aitona.

Analyysi oli helppo, koska se pätee miltei kaikkiin. Selvänäkijät muuten toimivat usein näin: kertovat ympäripyöreitä asioita, jotka pätevät jokaiseen. Itsekkäästi ihminen uskoo, että tämä kertoo juuri hänestä.

Lähes jokainen ihminen käyttää sosiaalisia rooleja ja naamioita. Työkavereille puhutaan eri tavoin kuin harrastuskavereille, äidille eri tavalla kuin pomolle.

 

Karisma on mystinen, selittämätön aura joka saa ihmisen ikään kuin hehkumaan. Karismaattisesta ihmisestä ei aina pidetä, mutta hänestä aina kiinnostutaan.

Karismaattinen ihminen voi olla mestari roolien kanssa - sosiaalinen nero, joka antaa ihmisille sitä, mitä haluavatkin. Hän tunnistaa herkästi toisen tunteita ja peilaa niitä. Hän tekee itsestään sellaisen, mistä muut kiinnostuvat. Tämä on kuitenkin edelleen feikkausta ja tarkimmat aistivat sen.

Mitä oikeasti karismaattinen ihminen tekee? Hän on hylännyt kaikki roolit. Hän on paljas, oma itsensä missä tilanteessa tahansa. Hän ei pelkää, eikä ole kovin kiinnostunut siitä, mitä hänestä ajatellaan. Hän nousee roolien yläpuolelle.

Ihmiset aistivat tämän, harvinaisen rehellisyyden ja avoimuuden. Koska se on harvinaista, ihmiset kiinnostuvat ja haluavat tietää lisää. Listaan muutamia karismaattisia ihmisiä. Mieti, onko heillä sosiaalisia naamioita ja rooleja. Vetävätkö he kenties yhtä roolia paremmin kuin kukaan muu, vai ovatko he pudottaneet roolit kokonaan?

Jörn Donner

Steve Jobs

Kauko Röyhkä

Lenita Airisto

Ville Valo

Andy McCoy

Vesa-Matti Loiri

Remu Aaltonen

Rooleista luopuminen on vaikeaa, etenkin jos niitä on ylläpitänyt koko elämänsä. Suosittelen kuitenkin hauskaa sosiaalista koetta. Yritä välillä vaihtaa rooleja keskenään: puhutkin pomolle kuten puhuisit kaverillesi ja kaverillesi kuin pomolle. Takaan, että reaktiot ovat hämmentyneitä ja opit samalla jotain uutta itsestäsi.