kun katsojasta tulee sivuosanesittäjä

Kuva: Rudi Pohjaniemi

Tulen hyvissä ajoin keikkapaikalle. Seuraan porukan energiaa, vireystasoa ja humalan astetta. Lääkäreille esiinnytään eri tavalla kuin raksa-äijille. Otan esityksessäni lavalle esityksen aikana jopa seitsemän henkilöä ja sillä, keitä nämä henkilöt ovat on suuri merkitys.

Ajattelen showtani elokuvana: esitän itse pääosaa, mutta lavalla käyvät yleisön edustajat esittävät tärkeitä sivuosia. Minulla on valmiita rooleja, joihin haeskelen sopivia tyyppejä jo ennen esitystä. Yhdessä kohtaa lavalla täytyy olla roteva, miehinen mies. Toisessa taas hyvännäköinen nainen. En halua lavalle ihmisiä, jotka eivät siellä halua olla. Aikaa myöten minulle on tullut hyvä pelisilmä tämän suhteen. Jännittynyt ihminen jännittää myös yleisöä, eikä show pääse lentoon. Parempi pelata ihmisten kanssa, jotka pystyvät pitämään lavalla hauskaa.

Skannailen katseellani yleisöä samalla kun kiinnitän headset-mikrofonia. Tuossa olisi hyvä, ekstrovertti ja reippaan oloinen mies, jolla on hauska paita. Itseironinen tyyppi, ei ota itseään liian vakavasti. Sen kanssa voisi tulla hauskaa ja spontaania läppää. Näyttää siltä ettei jäädy ihmisten edessä. Voisi sopia hyvin ensimmäiseen juttuun.

Yhdessä pöydässä istuu juronnäköinen, kookas mies jolla kädet isot kuin lapiot. Fyysisiä töitä on tehty ja todennäköisesti saliakin harrastetaan. Häntä voisi profiloida lavalla vaikkapa herkäksi, kaunosieluiseksi ja runolliseksi ihmiseksi, joka arvostaa elämän kauniita puolia. Toimii.

Tuossa pöydässä istuu päällystöä. Meininki on hiukan jäykempää. Tämän pöydän jätän rauhaan. Myöskään keikan tilannutta henkilöä en koskaan ota lavalle. Muut ajattelisivat helposti, että ollaan sovittu jotain.

Olen nähnyt useita esityksiä, jotka ovat aiheuttaneet myötähäpeää ja ahdistusta johtuen avustajien käsittelystä. Yleisö on empaattinen ja kokee tunteita lavalla olevien ihmisten kautta. Juuri kukaan ei lavalle hingu ja yleisössä kaikki tietävät tämän. Jos lavalla kiusataan avustajaa tai tehdään hänen olonsa epämukavaksi, se näkyy katsomon perälle saakka.

Vedän aina keikan hyvin, mutta jos lavalle saadaan vielä avustajia jotka pitävät hauskaa, eivät jännitä liikaa ja jopa tuovat omaa persoonaansa rohkeasti esiin, nousee show aivan uudelle tasolle. Parhaimmissa esityksissäni avustajat ovat olleet rentoja, mielenkiintoisia persoonia ja meillä on ollut keskenämme hauskaa. Tämä välittyy yleisöön.

Mietin paljon, kenet lavalle otan. Mietin vielä enemmän sitä, miten avustajiani kohtelen. Pyrin tekemään kaikki mahdollisimman helpoksi, selkeäksi ja miellyttäväksi. En pyydä avustajiani suorittamaan lavalla mitään kovin vaativaa. Esimerkiksi suhteellisen helpotkin päässälaskutehtävät saattavat yleisön edessä olla vaikeita. Olen nähnyt esityksen, jossa esiintyjä moitti avustajaa, kun hän ei osannut laskea annettua laskutehtävää. Tällainen on täysin tarpeetonta avustajien huonoa kohtelua ja huonontaa koko esitystä.

Lisäksi suomalaisissa juhlissa yleisö saattaa olla joskus humalassa. Kun seuraan yleisöä ennen esitystä, karsin mielessäni pois liian humalaiset. Joskus olen kuitenkin vasta lavalla huomannut, että jonkun avustajan kisakunto alkaa vaikuttaa ohjelmaamme. Kerran pyysin erästä herraa ajattelemaan äitinsä tyttönimeä. Kun kysyin, mikä tämä nimi oli, mies kiekaisi mikkiin: “Riitta!”

 

 

Donald TRump, terroristit - pahiksia?

Mentalisti Jose Ahonen 

Meidän ihmisten todellisuus on plastista. Sitä muovaillaan yhteiskunnan, uskontojen, perheen, työpaikan ja mainonnan toimesta. Ihmismieli on hyvin sopeutuvainen, todellisuus tuntuu normaalilta niin Donald Trumpin kannattajien kuin Al Qaidan terroristien leirissä. Molempia puolia leimataan medioissa pahuudeksi. Itse en edes usko pahuuteen. Tyhmyyteen, mielisairauksiin ja fanaattisuuteen kyllä.  Trumpin kannattajat eivät ole pahoja ihmisiä, vain väärässä useassa asiassa. He haluavat aidosti paremman maailman lapsilleen, mutta heidän todellisuus on muokkautunut sellaiseksi, että tarkoitus pyhittää keinot. Islamiterroristin todellisuus on muovautunut erilaiseksi. Silti hänkään ei koe olevansa paha, vaan toteuttavansa Jumalan tahtoa.

Ihminen uskoo todellisuuteen, vaikka koko todellisuuden käsitys on parhaimmille tutkijoillekin vielä hämärän peitossa. Tieteen puolella näyttää täysin mahdolliselle, että elämme hologrammissa tai olemme simulaation tulosta, keinoäly. Ihmisen mieli on silti hyvin taipuvainen uskomaan. Tämän vuoksi esimerkiksi hypnoosi on mahdollista. Ihmismielen todellisuutta on mahdollista muokata osaavan tahon toimesta - ja tämän muokkaavuuden nopeus ja tehokkuus yllättää minut kerta toisensa jälkeen.

Todellisuuden muokkaamiseen ei tarvita edes suggestioita saati hypnoosia - pelkät sanat riittävät. Jopa kehonkieli. Skeptinen mieli on ainoa turvasatama, jonka avulla ihminen saattaa pystyä pitämään itsensä suon yläpuolella. Tällöinkin kyse on usein enemmän Kreivi Münhausenin tyyppisestä "nostan itseäni niskasta ilmaan"-itsesuggestiosta, kuin aidosta kirkkaasta ajattelusta.

Ihmismieli on siis huijattavissa, manipuloitavissa ja muokattavissa, ja on sille jopa hyvin altis. Helppoon todellisuuden muovaamiseen liittyy myös vahva usko, että tämä on totta ja oikein. Ihminen haluaa katsella asioita mustavalkoisena, koska kontrasteja on helpompi ymmärtää ja erottaa kuin sävyjä. Ideologinen vastapuoli nähdään pahana, samanmielisten puoli hyvänä. Tätä pahan ja hyvän erottelua ihmiset ovat harrastaneet läpi historiansa. Tarinat ovat tarttuva tapa myydä ajatuksia. Esimerkiksi uskonnoissa hyvän ja pahan käsitteiden avulla saadaan ihmiset elämään elämäänsä pahan tai synnin pelossa, vaikka alkuperäinen ajatus saattoikin olla yksinkertaisempi ja helpompi: rakastakaa.

Hyvän ja pahan vaikutus ylettyy kaikkeen: viihteeseen, mainontaan, politiikkaan, ihmissuhteisiin. Kun ihmistä kutsutaan mediassa psykopaatiksi tai narsistiksi, viitataan pahuuteen, ei siihen, että henkilöllä olisi sairaus johon hän tarvitsee apua.

Ihminen harvoin valitsee todellisuuttaan. On arpapeliä, minne synnymme ja millaisessa vaikutusympäristössä elämme. Ympäristömme muovaa todellisuuttamme ja alamme uskoa sitä. Trumpin kannattaja, Al Qaida-terroristi tai skientologiauskovainen kaikki uskovat olevansa oikeassa, koska heidän todellisuutensa on muovaantunut sitä tukemaan.

Eri ideologioiden edustajien kutsuminen pahuudeksi on vaarallista ja lyhytnäköistä. Sotiminen on perusteltavampaa, kun vastapuolella olevat ihmiset mielletään pahoiksi ja epäinhimillisiksi.

Internetissä liikkui meemi, jossa islamilaisessa valtiossa asuva henkilö kiitti Amerikkaa Donald Trumpista. Miksi? Hän kertoi maansa ihmisten vihanneen amerikkalaisia ja pitävän heitä pahoina ihmisinä. Trumpin valtaan tulon jälkeen amerikkalaisten ääni tuli kuuluviin: me emme vihaa muslimeita, emmekä salli rajojen sulkemista. Tämän myötä tavalliset ihmiset islamivaltioista alkoivat kuulla tavallisia ihmisiä Yhdysvalloista. Ehkä he eivät olekaan pahoja?

Se yksi tyyppi yleisössä...

Kuva: Rudi Pohjaniemi

Intronauha soi. Viimeiset venytykset ja ultimaalinen fokus kohdilleen: kohta viihdytetään ja kympillä!

Kävelen lavalle kädet levällään - tässä minä olen ja nyt jumalauta pidetään hauskaa. Alan puhua alkuspiikkejä, joista selviää kuka olen, miksi yleisön pitäisi olla minusta kiinnostunut ja ei hätää, esitys ei ole luonteeltaan liian vakava tai kiusallisella tavalla muka-mystinen.

Nauratan porukkaa, osallistan koko yleisön. Isosta yleisöstä pitää heti alussa saada takanakin olevat kiinnostumaan siitä mitä lavalla tapahtuu. Jos kolmasosa yleisöstä juttelee omiaan, ei hommassa ole järkeä kenenkään kannalta.

Hyvä yleisö. Reagoiva, sopivasti rentoutunut (humalassa) ja osallistuva. Mutta mikä tuo yksi äijä tuossa kolmannessa rivissä on? Toljottaa vaan kyllästyneenä. Odotahan vain, ukkoseni, vielä sinutkin saadaan viihtymään.

Luen avustajani ajatuksista sanan. Yleisöä kohahtaa ja antaa isot aplodit. Mutta tuo yksi äijä taputtaa kolme golf-aplodia ja katsoo kyllästyneenä. Kyllä, laskin taputukset.

Etenen esityksen kanssa. Pistän parastani ja skannaan katseellani yleisön ihmisiä silmästä silmään. Juro äijä ei edes hymyile. Mikä helvetti sinua vaivaa? Nopeutan hiukan tahtia ennen pientä suvantoa draaman kaaressa. Ajoitukset menee tänä iltana todella nappiin. Puhun repliikkejä luontevasti ja selkeästi, improvisoin hauskoja juttuja avustajien kanssa. Olen liekeissä.

Liekeissä ei ole tämä yksi äijä kolmannessa rivissä, joka ei liioin naura, ihmettele tai taputa raivokkaasti. Katselee vain sama tympeä ilme kasvoilla. Mitähän se miettii?

Nyt tulee setin vahvin temppu, jota kovinkin insinööri saa ihan vapaasti yrittää miettiä ja tulkita. Kuules äijä, nyt vedetään sulta matto alta 6-0. Sitten sinäkin jo repeät aplodeihin. Tässä tempussa on vielä ns. tuplaefekti, eli yleisö luulee jo tempun päättyneen huikeaan efektiin, mutta sen jälkeen onkin vielä ns. yllätyskoukku tulossa joka pudottaa paatuneenkin skeptikon perseelleen.

Yleisö mylvii ja taputtaa raivokkaasti. Se ei kuitenkaan minua kiinnosta tippaakaan. Minua kiinnostaa, onko kolmannen rivin äijä edes hengissä? On se, laiskat aplodit. Sentään jo neljä kappaletta. Jumalauta, pistin parastani ja vedin parhaan setin pitkään aikaan ja sinä annat siitä neljä laiskaa läpsyä!

Kiitän yleisöä ja poistun hikisenä takahuoneeseen. Pakkaan kamani ja teen lähtöä keikkapaikalta. Kolmannen rivin äijä tulee nykäisemään hihasta: "Hei, se oli todella hieno esitys. Olisiko sulla käyntikorttia?"
 

Hypnoosi mentalismissa

Noora Karma hermostui Hannu Lauermalle, joka hermostuu aina jos joku esittää hypnoosia viihteellisesti. Ilta-Sanomat julkaisi jutun hypnoosin vaaroista ja epäeettisyydestä kuvittaen jutun kuvalla, jossa Karma “hypnotisoi” Ilkka Kanervaa linnanjuhlien jatkoilla. Käytän lainausmerkkejä sillä Kanervaa ei oikeasti hypnotisoitu, kyse oli Karman esityksestä jossa hän käytti hypnoosia teemana.

Symbolisesti ajatus on toki kiinnostava: nainen kaataakin naistenkaatajan. Kanervan “hypnotisointi” saavutti paljon mediahuomiota, niin hyvässä kuin pahassa. Itsekin olen pari kertaa joutunut keikkatilaajalle vakuuttamaan, että ei, en kaada ketään vieraistanne selälleen.

Olen ollut kiinnostunut hypnoosista kauan ennen kiinnostusta taikuuteen ja lukenut Lauerman & Kallion Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa (Duodecim, 2004) kannesta kanteen useamman kerran. Arvostan Lauerman ammattitaitoa, mutta hänen kommentit lavahypnoosin suhteen ovat kuitenkin usein aika hysteerisiä. Lauerma ei kuitenkaan ole ketään lavalla “hypnotisoinut” eikä omaa kokemusta tietääkseni muustakaan viihdetaiteesta.

Aitoa lavahypnoosia ei tietääkseni kukaan suomessa edes tee. Lavahypnoosi on aika tylsä ja hidas viihteen muoto, jossa erilaisilla suggestiotesteillä haetaan lavalle joukko suggestioherkkiä ihmisiä, jotka sitten ohjeistetaan tekemään hassuja asioita. Asiaan liittyy vahvasti myös sosiaalinen paine sekä puhdas esiintymishalu. Hypnoosishown “vauhdikkuudesta” saa kuvan, kun katsoo vaikkapa Olliver Hawkin työskentelyä.

Suggestiot voivat olla paljon kiinnostavampia psykologisia ilmiöitä, eikä minkäänlaista hypnoositilaa vaadita. Ihmisen saa suggestioilla nauramaan, unohtamaan asioita, tuntemaan kätensä magneettiseksi tai vaikkapa valitsemaan juuri tietyn asian.

Mentalistit tekevät taikuutta, joka keskittyy psykologiaan ja ihmismieleen. Hypnoosi ja suggestiot ovat yleinen teema mentalismissa, joka vaatii esittäjältään paljon ajatustyötä ja pelisilmää. Hysteeriseksi ei kannata kuitenkaan heittäytyä. Suuri todennäköisyys on, ettei mentalismiesityksessä ketään oikeasti hypnotisoida.